ITÄSUOMALAISTEN SUKUNIMIEN SYNTY

SIRKKA PAIKKALA

Huttusten sukuseuran 10-vuotisuhlassa Savonlinnassa 5.8.2006 pidetty juhlaesitelmä:

Hyvät Huttuset ja muutkin suvun jäsenet ja ystävät!
Huttuset ovat Savon aatelia - ihan niin kuin muutkin savolaiset, joilla on vanha nen-loppuinen sukunimi. Sukunimien nen-loppuahan on sanottu leikillisesti "savolaisten aatelistunnukseksi". Siinä onkin totta toinen puoli sikäli, että savolaisilla oli vakiintuneesti sukunimet jo ennen länsisuomalaista maalaisväestöä ja myös ennen aatelisia. Vanhimmat savolaisnimet ovat nimittäin jo keskiaikaisia, ja kaiken lisäksi ne on otettu käyttöön omana innovaationa, ilman ylempien säätyjen esikuvaa.

Sen sijaan aatelisnimet olivat vielä keskiajalla Ruotsi-Suomessa harvinaisia, niitä oli vain joillakin aatelissuvuilla. Aatelismiestä kutsuttiin kastenimellä, jonka eteen pantiin herra, ja vielä isännimi, jos hän oli ritari, esim. Kustaa Vaasan isä oli herr Erik Johansson. Meillekin tuttua Kustaa Vaasaa kutsuttiin siis vain nimellä Gustaf Erikson ja kuninkaana nimellä Gustav, mutta ei koskaan nimellä "Gustav Vasa". Tämä Vasa-nimitys on lisätty paljon myöhemmin. Aatelisille sukunimet tulivat pakollisiksi Ruotsi-Suomessa vasta vuonna 1626, ritarihuoneen järjestäytymisen yhteydessä.

Muualla Euroopassa sukunimien omaksuminen levisi ylemmältä säädyltä alempiin, mutta Itä-Suomen kaskitalonpojat siirtyivät sukunimien käyttöön itsenäisesti. Tämä on kansainvälisestikin poikkeuksellinen ilmiö.

Savolaisia ja savokarjalaisia voi seurata sukunimellä vanhoista asiakirjoista jo 1540-luvulta lähtien, sillä tuolloin alettiin pitää säännöllisiä asiakirjasarjoja koko valtakunnasta. Maakirjoihin merkittiin verotettavat kylät, talot ja isännät. Länsi-Suomessa, jossa asutus oli kiinteää peltoviljelystä ja talot paikallaan, riitti, että talon nimen jälkeen tai sen edelle merkittiin isännän etunimi ja epäselvyyksien välttämiseksi usein isänkin nimi, siis tyyliin Lauri Mikonpoika. Jos isäntä sattui vaihtamaan taloa, niin talon nimellä hänet löydettiin uudestakin paikasta, sillä taloahan verotettiin.

Sukunimi kertoi suvusta ja sen oikeuksista

Itä-Suomessa ja siis Savossakin kaikki oli toisin. Talonpojat eivät suostuneetkaan pysymään paikoillaan. Veri oli vetänyt metsälle ja kalaan kaukaisiin erämaihin, ja kun kuvaan tuli kaskeaminen, ei sitäkään voinut kauan samalla paikalla harjoittaa. Savolaiset liikkuivat, vaihtoivat paikkaa - perheittäin ja suvuittain. Omat erämaat, kalavedet ja asuinpaikat oli kyettävä näyttämään toteen, ja kun kiinteää asuinpaikkaa ei ollut tai se oli jäänyt taakse kaukaisemmille erämaille matkatessa, käteväksi suvun omistuksen osoittimeksi kävi nimi, jolla sukukuntaa saattoi yhteisesti nimittää. Tuo tunnus kokosi yhteen saman perheen ja sukukunnan jäsenet, ja vaikka se auttoi yksilöimisessä, tunnistamisessa, sen tarkoitus ei ollut erottaa vaan yhdistää.

Mutta mikä voisi olla kiistaton suvun yhteinen tunnusnimi? Johan lapselle nimeä mietittäessä tuppaavat lapsen vanhempien ja sukulaisten mieltymykset menemään ristiin, eivätkä aina vanhemmatkaan ole asiasta yksimielisiä. Muinaiset savolaiset ratkaisivat asian silloisen maailmankuvansa ja perimysoikeuksien mukaan varsin patriarkaalisesti: sukukuntaa alettiin nimittää suvun vanhimman, suvun päämiehen mukaan. Samaan suku- tai ruokakuntaan kuuluvat saivat ikään kuin ominaisuutta, johonkin kuulumista ilmaisevan nen-loppuisen nimen, joka johdettiin suvun patriarkan omasta nimestä. Siten Toivian jälkeläisistä tuli luonnollisesti Toiviaisia, Hyväneuvon perikunnasta Hyvösiä, Hyvärisiä tai Neuvosia. Hutun sukukunnasta tuli Huttusia.

Sukunimien sisältö

Savon 1540-luvun maakirjoissa ja muissa asiakirjoissa on savolaisilla siis jo säännöllisesti sukunimet. Niitä on kuitenkin jo useita erilaisia ja samalla samoja niin monella, että niiden on täytynyt syntyä jo ennen verotusasiakirjojen alkua. Iän ja nimien sisällön selvittäminen vaatiikin jo jonkin verran salapoliisityötä. Vanhimpia savolaisnimiä voi arvella keskiaikaisiksi, viimeistään 1200-luvulla syntyneiksi. Näin voi päätellä esim. sukunimien sisällöstä. Mutta millaista tuo sisältö lopulta onkaan?

Ensinnäkin suuri osa savolaisista sukunimistä sisältää suvun päämiehen kutsuma- tai kastenimen. Vanhimmat niistä ovat muinaissuomalaista perua; nimiä joista esivanhempamme joutuivat luopumaan uuden kirkon tuoman uuden uskon tuomittua ne pakanallisiksi nimiksi. Kristillisiksi kastenimiksi ne eivät enää soveltuneet, mutta niitä jäi elämään sukukuntien yhteisnimityksinä, viittaamassa muinaiseen esi-isään. Tällaisia nimiä olivat jo mainittujen Toivian ja Hyväneuvon lisäksi Ihajoutsi, Ikäheimo, Ihalempi, Kaukomieli, Lempitoivo, Lempivalta, Mielipäivä, Untamo, Utujoutsi jne. Kalevalasta ja Kantelettaresta löydämme niitä lisää. 1500-luvulle tultaessa tällaiset nimet olivat suomalaisilta jo väistyneet, sen sijaan saamelaisilla niitä vielä tapasi. Näihin perustuvia sukunimiä - kuten esim. Mielikäinen, Lempiäinen, Ikäheimonen - voimme syystä arvella hyvin vanhoiksi.

Vanhaa etunimistöä on myös sellaisissa nimissä, joita on meille saatu Itämeren piirin kaupan ja muun kanssakäymisen yhteydessä. Ikivanha, omaperäinen kastenimistömme on saanut väistyä varhaisten vierasnimien tieltä, joko kertomassa maahan asettuneista tulokkaista tai heiltä matkituista nimistä. Saksalaiselta taholta kulkeutuneet nimet Azico, Hartwig, Reinicke ja Rodgher näkyvät meillä yhä sukunimissä Asikainen, Hartikainen, Reinikainen ja Rytkönen - joka ei siis viittaa vaaterytkyihin, niin kuin saattaa kuulla arveltavan; skandinaavista perua ovat esim. Erikiin pohjautuvat Eerikäinen ja Eronen, Ragnvaldiin perustuva Ravattinen ja Sigfridistä johdetut Siukonen ja Siponen. - Huttustenkin kantaisän, Hutun, nimen on uumoiltu olevan skandinaavista lainaa: sitä on yhdistetty nimiin Hwit, Hwite, joka on alkuaan tarkoittanut valkoista, ja Hudd, Hudde, saksalaisilla Hudo. Muotoon Huttu on toki voitu päästä muistakin Hu-alkuisista keskiajalla käytössä olleista vierasperäisistä nimistä kuten Hubertus yms., sillä lainanimistä lyhennetyissä puhuttelumuodoissa ei alkuperäisestä nimestä olisi välttämättä jäänyt jäljelle kahta alkukirjainta enempää. - Läntisen kirkon tuomat pyhimysnimet jatkoivat elämäänsä sukunimissä, joissa niiden kansankieliset asut saivat vapaasti elää samalla, kun vastaavat ristimänimet muunnettiin kirkonkirjoihin ruotsin kielen käytännön mukaisiin muotoihin. Ambrosiuksesta saatiin Rossi ja Rosinen, Benedictuksesta ajan oloon Pentikäinen ja Penttinen. Vanhimpia näistä sukunimistä ovat taatusti ne, joihin sisältyviä nimiä ei 1500-luvun etunimistössä enää juuri näe.

Savokarjalaisiin sukunimiin sisältyy myös itäisen kirkon tuomaa ristimänimistöä. Kananen ei liity kanoihin, vaikka päältä näyttäisi, vaan sen - kuten Konosenkin - taustalla on venäläinen Konon, josta karjalassa tuli Kanana. Parviainen on saatu Parfenijsta, Koljonen Nikolain lyhentymästä Kolja. Tällaisia nimiä on luonnollisesti Karjalan suunnalla, mutta silloin kun ortodoksisen ristimänimen sisältäviä sukunimiä on runsaasti 1500-luvun puolimaissa Mikkelin seutuvilla, niitä voi uumoilla varsin vanhoiksi: Mikkelin seutuvilla oli nimittäin varhaiskeskiajalla vanha ortodoksinen keskus, joka jäi Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 rajan länsipuolelle eli läntisen, roomalaiskatolisen kirkon piiriin. Siellä läntinen kirkko kastoi kansaa omaan uskoonsa ja levitti omia pyhimysnimiään kastenimiksi samalla kun suvun päämiehen ortodoksinen nimi oli jo ehtinyt siirtyä koko sukukuntaa tarkoittavaksi yhteisnimeksi, sukunimeksi. Tätä syvään juurtunutta käytäntöä ei kirkko eivätkä verottajat katsoneet käytännön syistä mahdolliseksi muuttaa.

Eivät savolaisilta toki aiheet tähän loppuneet. Jos samaa kastenimeä oli käytössä useammalla tai muuten jokin muu erottava piirre oli tutumpi ja selvempi, saattoi sukukunnan yhteisnimitys syntyä muistakin aineksista. Käyttökelpoisia olivat erilaiset lisänimet. Niillä saatettiin kuvata ruumiillista tai henkistä ominaisuutta, jolloin Sianjalasta saatiin Jalkanen ja alkuaan punapartaista tarkoittaneesta Rautaparrasta Partanen, isonenäisestä tehtiin Nenonen.

Sukunimikin saattoi muuttua täsmentämisen tarpeesta. Kiuruvedellä eräs Kärkkäinen alettiin erottaa muista kutsumalla häntä Pöksä-Kärkkäiseksi. Siitä ei sitten ollut enää pitkä matka Pöksyläiseen, mistä nimestä monet jälkeläisistä ovat jostain kumman syystä luopunee.

Myös päämiehen ammatti tai yhteisöllinen asema saattoivat siirtyä sukunimeen. Laulajainen, Arpiainen ja Parantainen ovat olleet loitsijoita ja arpojia eli tietäjiä ja parantajia, Lukkaristen esi-isissä on ollut kellonsoittajia, Kupiainen on saatu sanasta kupias, joka on tarkoittanut arvostettua päämiestä, päällysmiestä, Voutilaisen takaa löytyy Smoolannista Savoon tullut verovouti, Holopainen viittaa palvelijaan ja sotilaaseen (venäjän holop), Kinnunen kertoo nahkurista - ruotsin skinnare - ja Rautiainen tietysti sepästä, samoin kuin Seppänenkin. Sepän ammatti se vasta arvostettu ammatti olikin.

Asuinpaikkaan tai vanhaan kotiseutuun viittaavat tietenkin Hämäläinen ja Virolainen, Saastamoinen vanhan Sastamalan suuntaan, Sysmäläinen Ilomantsin Sysmän kylästä tulleeseen. Ruotsalainen ei muuten tarkoita sukunimenä Ruotsista tullutta vaan viittaa ruotsalaiseen eli ruotsinuskoiseen, siis roomalaiskatoliseen, erotukseksi venäjänuskoisista eli karjalaisista. Venäläiseksi tai venäjänuskoiseksi karjalaiseksi on katsottu Väänänenkin.

Sukunimien vientiä ja paluuta

Kun ihmiset liikkuvat, liikkuvat nimetkin. Niin Huttuset kuin muutkin savolaiset ovat olleet karjalaisten ohella varsin liikkuvaista lajia. Keskiajalla ja uudella ajalla eli 1500-luvulla he ulottivat retkiään Keski-Suomeen, Hämeeseen, Kainuuseen ja Pohjanmaalle ja 1500- ja 1600-luvulla he lähtivät kaatamaan kaskimetsiä Ruotsin ja Norjan metsiin, joista nyt puhutaan suomalaismetsinä. Kaskitaidon lisäksi he veivät sinne omat tapansa ja sukunimensä. Tuota aikaa - ainakin Suomen osalta - ovat tutkijat sittemmin alkaneet nimittää savolaisekspansion ajaksi.

Kun savolaiset ulottivat vaelluksensa Länsi-Suomeen, he ylittivät merkittävän kulttuurisen rajan, joka oli jakanut maan kahtia itäiseen ja läntiseen kulttuuripiiriin jo Ruotsin ja Novgorodin valtapiireistä asti. Tuon rajan länsipuolella ei talonpoikaisto sukunimiä käyttänyt, siellä heidät erotettiin talonnimin. Kun savolaiset nyt perustivat uudisviljelyksensä rajan länsipuolelle, siis Länsi-Suomeen, sikäläiset kirkon ja hallinnon edustajat tulkitsivat heidän sukunimensä vain henkilökohtaisiksi lisänimiksi. Niitä ei enää merkitty asukkaiden sukuniminä polvesta polveen, vaan ne siirrettiin heidän talojensa nimiksi. Alkuun savolaiset sukunimet säilyivät käytössä, mutta viimeistään 1600-luvulla ne alkoivat siellä ainakin kirjallisesta käytöstä hävitä. Jos talon asukkaat vaihtuivat, he saivat nimensä talon mukaan. Niinpä Länsi-Suomeen, lähinnä Pohjanmaalle, varhaisina vuosisatoina muuttaneet Huttusetkin jättivät sukunimiään taloille, joilta se siirtyi muunnimisille, muun sukuisille. Jos sitten joku Huttusen talon asukas muutti Itä-Suomeen eli periytyvän sukunimikäytännön alueelle, hänelle merkittiin sukunimeksi Huttunen ja samoin hänen jälkeläisilleen. Vaikka suurin osa nykyisistä Huttusista onkin samaa savokarjalaista sukua, nimenkantajissa on kuitenkin vähäinen määrä niitä, joiden nimi perustuu talonnimeen.

Hututtaret

Oma lukunsa ovat sitten Huttusten tyttäret, joita Savossa pitkään, vielä 1700-luvullakin, kutsuttiin perinteiseen kansanomaiseen tapaan Hututtariksi. Rautalammin Säkinmäestä mainitaan Liisa Huttutar 1699, Rantasalmelta Elin Hututar 1700, Nurmeksen Jokikylästä Helena Hututar 1747 ja Antrean Oravankydöstä Katrina Hututar vielä niinkin myöhään kuin 1869. Naiset pitivät oman sukunimensä, sukunsa tuntomerkin avioiduttuaankin; tosin 1800-luvulle tultaessa tuo viehättävä tar-loppu oli niistä jo jäänyt, ehkä Länsi-Suomesta tulleiden pappien toimesta, Länsi-Suomen murteissa kun ei naisista käytetty tar-loppuisia nimityksiä muutenkaan. Tällä nimityypillä on kuitenkin vahvat juuret kansanperinteessä. Esim. Suomen kansan vanhojen runojen karjanluvussa karhujen suvun myyttinen kantaäiti loitsitaan apuun nimin "Suvetar, valio vaimo, Hongatar, hyvä emäntä, Katajatar, kaunis neiti, Pihlajatar, piika pieni, Tuometar, tytär Tapion".

Kun 1800-luvun lopulla savolaisetkin maalaisnaiset alkoivat seurata ylempisäätyisten naisten tapaa käyttää aviovaimona miehen sukunimeä ja viimeistään vuodesta 1930, jolloin avioliittolaki lopulta määräsi sen pakolliseksi, voitiin Huttusten määrään laskea vain miespuoliset Huttuset ja heidän alaikäiset lapsensa. Vuodesta 1985 ovat Huttusten tyttäret voineet jälleen avioitua luontevasti oman sukunsa nimellä, mutta esiäitien tapa ei ole vielä kovin yleinen. Heinäkuun viimeisenä päivänä 2006 Huttusia oli Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomessa kaikkiaan 7 485, ulkomailla 392 eli yhteensä 7877. Entisenä nimenä Huttunen oli lisäksi liki 3 000:lla.

Nen-loppuiset nimet Silloin tällöin on esitetty, että muinaisina aikoina olisi kaikilla suomalaisilla ollut sukunimet ja että Ruotsin valta olisi ne Länsi-Suomesta hävittänyt. Todisteeksi on esitetty vanhoja nen-loppuisia henkilönnimiä. Nen-loppu on suomen kielessä ikivanha, ja sitä on käytetty moniin eri tarkoituksiin. Sitä on liitetty värinnimityksiin, kuten punainen, sininen ja keltainen, sillä ilmaistu ominaisuutta ja jollekin kuulumista: renki, jolla on vaimo, on ollut ämmäinen renki; hevonen, jolla on varsa vastaavasti varsainen hevonen. Nen-loppu on ollut hyvin kätevä myös paikannimissä, sillä koko maassa on esim. nen-loppuisia järvien ja lampien nimiä ja kylien ja muutamia kuntienkin nimiä: Valkealammesta tai -järvestä on tehty kätevästi Valkeinen. Nen-lopulla on helposti muodostettu myös henkilökohtaisia lisänimiä Länsi-Suomessa muun muassa kylien ja talojen nimistä. Esimerkiksi Tyrvään Evon kylästä olevaa Heikkiä on nimitetty 1400-luvun asiakirjoissa Henrik Ekolaiseksi, Ekoiseksi tai kirjoitettu Henrik Evosta. Silloin kun nen-loppuiset nimet eivät ole periytyneet, ne eivät kuitenkaan ole olleet sukunimiä. Muutenkaan pelkästään se, että nimi on kirjoitettu etunimen jälkeen, ei tarkoita, että jälkimmäinen nimi olisi automaattisesti sukunimi.

Aika ajoin nousee nen-loppuisten nimien yhteydessä esiin käsitys, jonka mukaan kirjoitusasuja, joissa nen-loppu on jätetty kirjaamatta kokonaisena tapaan Hyvöin, Korhoin, Pesoin ja Huttuin, luullaan suvun aidoiksi ja alkuperäisiksi nimiksi. Vanhoista asiakirjoista voi silti havaita, että nen-loppu on alkuaankin nimeen kuulunut; nimi on saatettu kirjoittaa jo 1500-luvulla väliin täyspitkänä ja väliin lyhempänä. Tuonaikaisissa asiakirjoissa voi lyhemmän muodon jäljessä huomata ylöspäin kaartuvan koukun, jolla kirjuri on ilmaissut, että hän on jättänyt itsestään selvästi toistuvan osuuden pois. Aikansa rationaalisuutta tämäkin. Ruotsin vallan aikana, etenkin 1600-luvun lopulla ja 1700-luvulla, tämä lyhennyskäytäntö oli vahvimmillaan. Asiakirjojen vieraista kirjaimista ja oudosta kirjaamistavasta ja nimiin sisältyvistä alkuperältään vieraista kastenimistä huolimatta useimmat sukunimemme ovat kotimaista lähtöä. Suomen kielen aseman ja oikeinkirjoituksen alettua vahvistua 1840- ja 1850-luvulla nämä nimet kirjattiin jälleen lyhentämättöminä eli nen-loppuisina. Vanhat kirjoitusasut eivät siis merkitse samaa kuin suvun alkuperäinen tai aito nimi, vaan aito nimi on se, jota sen nykypäivään kulkeuduttua on vihdoin voitu kirjoittaa ääntämystä vastaavalla tavalla. Tämä on hyvä muistaa myös silloin, kun nimenmuutoksella halutaan palata esivanhempien sukunimeen.

Savolaisten nen-loppuiset nimet ovat periytyneet, ne ovat siis sukunimiä. Tässä mielessä Huttuset ja muutkin savolaiset voivat sanoa kantavansa "savolaista aatelisnimeä", olkoonpa se sitten suoraan peritty, Länsi-Suomen kautta kiertynyt tai avionimen taa piiloon jäänyt nimi. Kun muistamme kaskeamisen ja uudisraivauksen aikaista savolaista knowhowta ja sen myöhempiä ilmentymiä tai muita ponnistuksia, niin haluamme varmaan siirtää nämä nimet sukupolvien ketjussa eteenpäin. Viekööt ne viestiä siitä, mihin "aateluus" velvoittaa!

Savonlinnassa 5.8.2006 Sirkka Paikkala

KAJAANIN SEUDUN HUTTUSTEN KANTAPERHEET

Paltamon suurpitäjä ympäröi 1700-luvun lopulle saakka koko laajan Oulujärven ja käsitti lisäksi alueet siitä koilliseen Kiannalle eli Suomussalmelle saakka. Paltamon alueiden sisällä sinnitteli piskuinen Kajaanin kaupunki. Sotkamoon kuuluivat kokonaan Kajaanista itään vievän vesireitin varret. Tällä Kainuun alueella ei näytä Huttusia olleen ennen isonvihan aikoja, kuten ilmenee mm. Aarre Läntisen tutkimuksessa Kainuun talonpoikaissuvuista 1554 - 1713 (Genos 44, ss. 78-126).

Vuonna 1730 Paltamon talvikäräjille ilmestyy Juho Huttunen Mainuan kylästä. Juho oli vuonna 1727 asuttanut Paltaniemellä Kemilän tilaa kappalainen Caspar Gröönin luvalla, kunnostanut viljelyksiä ja rakentanut rakennuksia ym. Nyt hän vaati Kemilän seuraavalta asukkaalta, Matti Hurskaiselta, korvauksia tekemistään töistä. Oikeus ei Juhon vaateisiin suostunut, mutta jäihän tapauksesta pöytäkirjan pykälä; Kainuun Huttus-suvun kantaisän ensiesiintyminen.

Juho oli siis asettunut silloiseen Mainuan kylään, nykyiselle Lehtovaaralle. Ensimmäinen Paltamosta säästynyt rippikirja, 1731-1737, kirjaa hänet vaimoineen ja kolmine lapsineen. Myöhemmistä kirjoista selviää, että Juho Huttunen oli syntynyt noin v. 1686 ja hänen vaimonsa Susanna Torvinen noin v. 1685. Heillä oli kolme lasta: Juho synt 1715, Kristiina synt 1716 ja Pekka synt 1722. Hyvä kysymys on, mistä tuo ensimmäinen Juho oli peräisin. Todennäköisesti Sonkajärven suunnalta, mutta kun lähteistä puuttuu patronyymikin, on lähtötalon löytyminen vaikeaa. Sonkajärven tuntijat, suuret kiitokset hyvistä ehdotuksista!

Juho Juhonpoika Huttunen, s. 1715, k. 1772.
Juhon ensimmäinen vaimo Inka Tanskanen, s. 1706, oli kotoisin Tyrnävältä. Hänen perukirjansa vuodelta 1761 on säilynyt ja se on yksi vanhimpia Paltamon perukirjoja. Tukholman arkistojen mukaan Juho osti v. 1757 veljensä Pekan kanssa perinnöksi Ronkaalan talon n:o 8 Mainuan kylästä. Muutaman vuoden kuluttua veljekset jakoivat talonsa: Pekka jäi asumaan Ronkaalaa ja Juho muutti läheiselle torpanpaikalle nimeltään Lehmimäki. Suku asutti molempia taloja vuoden 1820 paikkeille. Ronkaalan puolen huomattavin yöpyjä lienee Venäjän keisari Aleksanteri I vuoden 1819 Kajaanin matkallaan. Juholla oli 6 lasta, joiden puolisoiden sukuja olivat mm. Tuovinen, Meriläinen, Liuski, Halonen ja Tervonen. Juhon jälkipolvia asuu edelleen lähikylissä lähinnä nykyisen Kajaanin alueella.

Kristiina Juhontytär Huttunen, s. 1716, k. noin 1795.
Kristiina avioitui Kajaanin kaupunkiin Heikki Heikinpoika Hiljasen kanssa. Heikki oli Kajaanin linnan nihtejä, kuten myöhemmin poikansakin. Perhe asui välillä Sotkamossa. Hiljasten suvussa oli sotilaita vielä ruotusotaväen viimeisinä vuosina 1800-luvun alussa. Heikille ja Kristiinalle on kirjattu 7 lasta; heidän puolisoissaan mm. Hyryläisiä, Karjalaisia, Haapalaisia, Mikkosia ja Juutisia.

Pekka Juhonpoika Huttunen, s. 1722, k 1765.
Pekan vaimo oli Marketta Matintytär Leinonen, s. 1730. Heillä oli kaikkiaan 9 lasta. Pekan pojanpoika Heikki Juhonpoika Huttunen, s. 1777, oli koko suvun ensimmäinen "virkamies"; hän toimi Kajaanissa rättärinä 1800-luvun alussa, kunnes kuoli karmeana tautivuonna 1833. Toinen Pekan pojanpoika, Pekka Matinpoika Huttunen, s. 1774, muutti perheineen 1700-luvun lopulla Kiuruvedelle, ja hänen myöhempiä jälkeläisiään on mm. presidentti Mauno Koivisto. Pekan ja Marketan lasten puolisot avioituivat mm. Mustosten, Rusasten, Tervosten, Laatikaisten ja Korhosten kanssa.

Merkillepantavaa on, että Kainuun Huttuset ovat sijoittuneet aika selvästi vain nykyisen Kajaanin ja Sotkamon alueille. Suomussalmen Huttu-suku on aivan erillinen, ilmeisesti Pudasjärven - Kiimingin peruja. Koko Ylä-Kainuu on varsin köyhää Huttusista. Kuhmossa vilahtelee muutamia esiintymiä, jotka etunimistä päätellen ovat itäistä perua. Iisalmen suurpitäjän kanssa on Kajaanilla ja Sotkamolla ainakin 1800-luvulta lähtien muuttoliikettä molempiin suuntiin.

Avunpyyntöjä
Kajaanin alueen Huttusissa on muutamia, joita en ole pystynyt yhdistämään em. kantaperheisiin.

  1. Pekka Juhonpoika Huttunen, kuoli 43-vuotiaana vuonna 1825 Mainuan kylän n:o 14 Autioperässä, johon ilmestyi rengiksi rippikirjan 1811-16 s. 77 mukaan. Avioitui sitten 1815 talon leskeksi jääneen emännän Inkeri Pikkaraisen kanssa; heillä 2 poikaa vuosilta 1816 ja -17. Rippikirjoissa ei anneta Pekalle ollenkaan syntymäaikaa eikä -paikkaa.
  2. Matti Pekanpoika Huttunen Sotkamosta, murhattiin Alasotkamossa 1850. Ensimmäinen merkintä Sotkamossa on 1835 vihkitieto Elsa Heikkisen kanssa, heillä lapsia vuosina 1835-48. Rippikirjoissa ei Matille lainkaan syntymäaikaa eikä -paikkaa.

Iisalmen suunnassa lienee näiden molempien syntymäpaikka. Jos Pohjois-Savon tuntijoilla olisi sopivia ehdokkaita, olisin vinkeistä kiitollinen. Yhteystietoni ovat sukuseuran sivuilla.

10.9.2007 Jouko Huttunen

IISALMEN SEUTU

Pielaveden Huttusia Taipaleen kylältä

Pielaveden kunta sijaitsee maantieteellisesti nykyisen Itä-Suomen läänin läntisellä reunalla. Luoteiskulmastaan se rajoittuu Länsi-Suomen läänin lisäksi Oulun lääniin. Läänin rajat kohtaavat Rillankivessä. Kunnan sijainti Maaselän alueella merkitsee, että Pielaveden vesistö laskee kahteen eri vesistöön. Osa menee Kallaveden reitin kautta Vuoksen vesistöön pääosan laskiessa Rautalammin reittiin ja siten Kymijoen vesistöön. Tätä Rautalammin reittiä nimitetään myös Kansallisvedeksi. Kuntaa halkoo itä-länsisuunnassa Siniseksi Tieksi nimetty kantatie 77 Pielaveden kunnan halki. Pielavesi-järveä pitkin on aikoinaan kulkenut Hämeen ja Savon maakuntien välinen raja. Tätä osoittavat monet savolaisuuteen ja hämäläisyyteen viittaavat nimet järven länsi- ja itärannoilla. Vuonna 1323 solmitun Pähkinäsaaren -rauhan raja on kulkenut järven halki Säviän virrasta pohjoisrannan Koivujoen suuhun. Maantieteellisesti Pielaveden Jylhän, Säviän ja Taipaleen kyliä hallitsevat kaksi suurta järveä, Nilakka ja Pielavesi, lukuisine lahtineen ja poukamineen. Suuret järvet ovat olleet merkittäviä kulkuväyIiä. Pielaveden ja Nilakan välinen Säviänvirta on ollut tärkeä vesi- ja maaliikenteen solmukohta keskiajalta asti.

Jylhän, Säviän ja Taipaleen alueella oli vuonna 1571 arviolta 30 asukasta. Asukasmäärä kasvoi hitaasti. 1660-luvulla, asukkaita oli 50-60. Ennen 1690-luvun katovuosia väkiluku oli noussut noin 150 henkeen, mahdollisesti jopa sen yli. Väkirikkainta seutua olivat Kotaniemi ja Taipale, joiden alueella asui yli puolet Säviän seudun silloisesta väestöstä. Säviän kylällä oli vasta kaksi asuttua paikkaa, Säviänvirta ja Huosaa. Suuren Pohjansodan aikana ja Ison Vihan aikana kylän asukasluku pieneni selvästi. Väkiluku oli 1720-luvun lopulla arviolta sata . Suurimman väestöromahduksen kokivat Jylhä ja Taipale, joiden asukasmäärä oli 1720-luvulla vain puolet edellisen vuosisadan loppuvuosien tasosta. Ison Vihan vuosina talojen asukkaiden vaihtuvuus oli myös suuri. Taipaleessa saivat jalansijaa Huttuset ja Pulkkiset, Kotaniemessä Jauhiaiset ja Jylhässä Saastamoiset. Sipi (Sigfrid) Matinpoika Pulkkinen muutti vaimonsa Judith Hututtaren (Rautalammin Huttusia Vesamäestä) kanssa Taipaleeseen vuonna 1705 Rautalammin Joutsensalmelta. He asettuivat virastaan erotetulta kappalaiselta Olaus Marinukselta vapautuneeseen kruununtaloon. Huttuset asettuivat kylälle myös Ison Vihan vuosina. Olli Huttunen osti Markus Saastamoisen omistaman tilan, jota Olli alkoi isännöimään. Vanhoissa kartoissa tila näkyy nimellä Huttu ja päärakennukset ovat sijainneet Saikaanjärven luoteisrannalla.

Ollin Ollinpojan perheestä on kirjoihin jäänyt kohtalaisen niukasti tietoa. Rautalammin ja Pielaveden kirkonkirjoissa ei ole montaakaan mainintaa perheen alkuvaiheista, mutta Iisalmen maaseurakunnan 1734 rippikirjoista voi melko tarkasti havaita tarvittavat tiedot ydinperheestä. Perheen pojista mm. Martti (Mårten) oli muuttanut Tallukseen (Karttulan Pielaveden puoleinen kyläkunta) ja Sipin (Sigfred) mainittiin muuttaneen Rautalammin puolelle. Martista tietoja on vielä seurattavissa, mutta Sipi katoaa tietymättömiin. Perheen pojista vanhin, Olli, muuttaa Keiteleen Vuonamonlahdelle. Tämän Ollin jälkeläisistä syntyy aivan oma sukuhaaransa, jonka tutkimusta on tehty vain vähän. Tästä sukuhaarasta ovat nouseet sotilasnimet Halt, Hult ja Fält (Feldt) ja Lundberg, jotka Huttus- sukuisina sotilaina olivat ottaneet uuden sotilasnimensä käyttöön. Osa palaa myöhemmin Huttusiksi, osalla säilyy sotilasnimi. Olli Ollinpojan jälkeläisistä Juho ja Paavo jäävät Taipaleeseen. Juhosta tulee Hutun isäntä Ollin kuoltua 1741. Jarmo Paikkalan Huttusten suku –nimisessä kirjassa tämä sukuhaara on sijoitettu Ylä-Savon Huttusten sukutauluihin ja käsitellään kirjan 11. sukuhaarana. Kirjassa sukutaulut on numeroitu numerosta 1600 alkaen.

Pielaveden Taipaleenkylän ensimmäiset Huttuset:

1. Sukupolvi

Olli Ollinpoika Huttunen, Talollinen
* 1663 † 1741, Pielavesi, Taipale

Puoliso
Marketta Kananen* 1670, † 1760, muutti leskenä 1752 Kuopioon

Lapset

  1. Olli Ollinpoika Huttunen * 1695, Pielavesi, † 1765LL (Taulu 2)
  2. Juho Ollinpoika Huttunen * 1705, Pielavesi, † 04.04.1778 (Taulu 3)
  3. Paavo Ollinpoika Huttunen * 1710, Pielavesi, † 1779LL (Taulu 4)
  4. Sigfrid Ollinpoika Huttunen * 1715, Pielavesi, † 1780L
  5. Martti Ollinpoika (Mårthen) Huttunen * 1720, Pielavesi, † 1758 (Taulu 5)

2. Sukupolvi

Olli Ollinpoika Huttunen
Isä: Olli Ollinpoika Huttunen (Taulu 1), äiti: Marketta Kananen
* 1695, Pielavesi, Taipale † 1765L

Puoliso
Fredrika Pulkkinen * 1695, † 1765LL

Lapset

  1. Heikki Huttunen * 1718, Keitele, † 06.05.1788 (Taulu 6)
  2. Pekka Huttunen, Hult * 1718, Keitele, † 1788LL (Taulu 7)
  3. Matti Huttunen * 02.01.1720, Keitele , † 1790L
  4. Olli Huttunen * 1730, Keitele , † 1800L
  5. Juho Huttunen * 1732, Keitele, † 1802LL (Taulu 8)
  6. Katariina Huttunen * 1732, Keitele , † 1802L

2. Sukupolvi

Juho Ollinpoika Huttunen, Talollinen
Isä: Olli Ollinpoika Huttunen (Taulu 1), äiti: Marketta Kananen
* 1705, Pielavesi, Taipale † 04.04.1778

Puoliso
Anna Grelstr. Rytkönen* 1719, Pielavesi, † 01.06.1767, Pielavesi

Lapset

  1. Katariina Huttunen * 19.04.1737, Pielavesi, † 24.03.1784 (Taulu 9)
  2. Olli Huttunen * 1739, Pielavesi, † 1809LL (Taulu 10)
  3. Heikki Huttunen * 25.12.1744, Pielavesi, † 24.12.1790 (Taulu 11)
  4. Juho Huttunen * 26.02.1749, Pielavesi, † 05.06.1782, Pielavesi (Taulu 12)
  5. Kristiina Huttunen * 13.04.1755, Pielavesi, † 1825LL (Taulu 13)

2. Sukupolvi

Paavo Ollinpoika Huttunen
Isä: Olli Ollinpoika Huttunen (Taulu 1), äiti: Marketta Kananen
* 1710, Pielavesi, Taipale † 1779L

Puoliso
Katariina Ollintr. Karhunen* 1710, † 1780LL

Lapset

  1. Juho Huttunen * 1734, Pielavesi, † 22.04.1737
  2. Antti Huttunen * 1737, Pielavesi, † 1737
  3. Paavo Huttunen * 25.08.1738, Pielavesi, † 1808L
  4. Kristiina Huttunen * 18.09.1741, Pielavesi, † 1811L
  5. Risto (Christer) Huttunen * 1742, Pielavesi, † 1743

Martti Ollinpoika (Mårthen) Ollinpoika Huttunen
Isä: Olli Ollinpoika Huttunen (Taulu 1), äiti: Marketta Kananen
* 1720, Pielavesi, Taipale † 1785L
Pielavesi, Taipale, Huttula, muutto Kuopion Pitäjä, Tallus.

Mårten Huttunen muutti Kuopion maalaiskunnan puolelle Talluksen kylään Taipaleesta. Kirkonkirjoista ei käy paremmin selville tarkkaa muuttoajankohtaa. Todennäköisesti tämä on tapahtunut n. 1745-1746 aikana, koska Marttia ei enää näy Huttulassa kirjoilla.

Puoliso
Kaisa Piispanen

Lapset

  1. Marketta Huttunen * 23.04.1762, Kuopio mlk. , † 23.04.1762
  2. Olli (Olaus) Huttunen * 22.04.1764, Kuopio mlk. , † 1834L
  3. Anna Huttunen * 15.09.1767, Kuopio mlk. , † 1837L

Vihan vuosien aikaan monet kirkonkirjat tulivat hävitetyiksi. Kirkot olivat palaneet ja niiden mukana tärkeät tiedot alueella asuneista asukkaista. Iisalmen käräjäoikeuden pöytäkirja talvikäräjiltä 1744 kertoo kirkonkirjoja selkeämmin suvun 1. sukupolven lähtöasetelman: Olli Ollinpoika eli Marketta Kanasen kanssa 2. aviossa. Ensimmäisestä aviosta ei kirkonkirjoissa löydy mainintaa, mutta voi olettaa, että pojista Olli oli ainakin syntynyt isä Ollin ensimmäisen avioliiton aikana. Talvikäräjien pöytäkirjassa Ollilla mainitaan olleen jälkeläisinä kahdeksan poikaa ja kolme tytärtä. Suvun mukana kulkenut perimätieto pitää myös paikkansa tämän asian suhteen.

Katkelma talvikäräjien 1744 kirjasta:

Paavo Huttusen leski Kaisa Karhutar vaati Iisalmen talvikäräjillä 1744 edesmenneen appensa Olli Huttusen perinnön jakamista tämän kahdesta avioliitosta syntyneiden jälkeläisten kesken. Lisäksi Karhutar vaati langoltaan Juho Huttuselta (VII:47) korvausta siitä, että tämä oli ajanut hänet lapsineen pois siitä torpasta, joka hänen miesvainajalleen oli annettu viljeltäväksi. Oikeus määräsi perinnönjaon tehtäväksi. Asiaan palattiin vuoden kuluttua talvikäräjillä, jonne Juho Huttunen toi oikeuden määräämän jakokirjan. Olli Huttusen kuolinpesä koostui ¾ veromarkan ostoperintötilasta Taipaleen kylässä, jonka arvo oli 260 kuparitaalaria sekä irtaimesta omaisuudesta arvoltaan 306 kuparitaalaria. Kuolinpesän osakkaina on kahdeksan poikaa ja kolme tytärtä. Kunkin pojan osuus tilasta oli 27 kuparitaalaria 11 äyriä ja tyttären 13 kuparitaalaria 21 äyriä sekä irtaimistosta pojan osuus 19 kuparitaalaria 23 äyriä ja tyttären 9 kuparitaalaria 27 äyriä. Kaisa Karhutar oli jo saanut miehensä perintöosuudesta 17 kuparitaalaria ja hän halusi saada loput nyt. Lisäksi hän vaati Juho Huttuselta korvausta miehensä pystyttämistä torpan rakennusten rakennuksista sekä torpan peltojen ja kaskien sadon kuluvalta vuodelta. Juho Huttunen näytti oikeudelle isänsä 5.10.1736 laatiman testamentin, jonka mukaan hän yksin saisi periä tilan eikä siitä tulisi osuutta muille perillisille lukuun ottamatta näiden palkkoja. Juho ilmoitti maksavansa sisaruksilleen näiden osuuden pesän irtaimesta omaisuudesta, minkä lisäksi hän halusi hyväntahtoisesti antaa Karhuttarelle torpan pelloista ja kaskista 2 kapan kylvön tuottaman sadon ja tämän miehen tekemästä työstä 6 taalaria. He sopivat kädenlyönnillä, ettei leskellä enää ollut muuta vaadittavaa ja pyysivät oikeuden vahvistusta perinnönjaolle.

2.11.2007 Heikki Huttunen

SAVONLINNAN SEUTU

Sääminki

Antti Huttunen mainitaan kruunutilallisena (Pihlajaniemi 2), joka vuonna 1639 ratsasti Berend Tauben komppaniassa. Vuonna 1664 Antti Antinpoika Huttunen mainitaan Pihlajaniemen tilan omistajana, mutta vuonna 1712 tila on rusthollin 34 aputila ja omistajat ovat luutnantti Petter Willand ja 1729 alkaen Adam Juuti (Kallislahti 4). Kirkonkirjoissa ei ole mainintoja Antti Huttusesta ja hän on kuollut jo 1600-luvulla. Hän sopisi erittäin hyvin alueen Huttusten kantaisäksi, jolloin selittyisi Henrikin ammatti Olavinlinnan sotilaana sekä poika Juhon saama suuri maaomaisuus Moinsalmella. Antti Huttusesta löytynee lisätietoa, kunhan asiaa ehditään tutkia enemmän. Nyt asia jää auki.

1600-luvun lopulla Säämingissä syntyy neljä Huttusta, jotka kaikki olen yhdistänyt vuonna 1725 kuolleen sotamies Henrikin pojiksi (Petter 1666, Henrik 1670, Johan 1676 ja Mikko 1680). Hautausmerkinnän mukaan Henrikillä oli viisi poikaa. Ainoastaan Juholla ja Mikolla on selvästi mainittu patronyymi Heikinpoika, mutta kaikilla neljällä on esikoispojan nimenä Henrik. Usean sukupolven ajan suvussa on tapana antaa esikoispojalle isänisän etunimi ja tästä johtuen samannimisiä serkkupoikia esiintyy runsaasti. Alkuvuosikymmenien suosituimmat etunimet ovat edellä mainitut Antti, Henrik, Petter, Johan ja Mikko sekä Matti, Paavo, Tuomas, Olli ja Lauri.

Henrik Huttunen syntyi noin 1646 ja kuoli 79-vuotiaana syyskuussa 1725. Olavinlinnan sotamies, menetti vaimonsa venäläisvallan aikana (1710-luvulla), jätti jälkeensä 5 poikaa, haudattu 15.9.1725 Olavinlinnan kirkon pääoven viereen.

  1. Petter Huttunen syntyi noin 1666 ja kuoli 18.2.1744 Rantasalmi Osikonmäki. Puoliso Beata Karvinen. Lapset syntyivät Kerimäen Hanhijärvellä ja perhe muuttaa 1720-luvulla Osikonmäkeen. Sukulaissuhde on päätelty esikoispojan nimen perusteella ja on siksi epävarma. Perhettä tarkastellaan lisää Kerimäen ja Rantasalmen Huttusten kohdalla.
  2. Henrik Huttunen syntyi noin 1670 ja kuoli 24.1.1742 Sääminki Malmen. Puoliso Kaisa Tanninen. Poika Heikki Heikinpoika 1714 kuoli 5.12.1792 Kerimäki Moisund, hänellä puoliso Maria Käyhkö ja kaksi tytärtä, joten suku ei jatku Huttusen nimellä.
  3. Juho Heikipoika Huttunen syntyi noin 1676 ja kuoli 29.6.1735 Sääminki Inkilä. Tilojen Inkilä 1 ja 2 (Moinsalmi) omistaja. Vihitty 25.3.1699 Uukunniemi (nykyisin Kesälahti) Villalassa Kaisa Antint Ketolaisen kanssa. Lapset Heikki, Antti, Juho, Maria ja Mikko. Heidän laajat perikuntansa on tutkittu nykypäivään asti. Heikki 1700-1758 oli Inkilä 2 isäntä, Antti 1701-1769 oli Inkilä 1 isäntä, Juho 1703-1777 oli Jaatila 3 isäntä ja Mikko 1717-1800 oli Pekkilän isäntä. Kaikilla heillä on vanhimman poikansa nimenä Johan isoisän mukaan.
  4. Mikko Heikinpoika Huttunen syntyi noin 1680 ja kuoli 29.7.1755 Sääminki Malmen. Vihitty 29.10.1711 Anna Pirhosen kanssa. Lapset Heikki 1715, Maria, Tuomas, Juho 1730 ja Helena. Perhetapahtumat on mainittu Malmilla eli nykyisen Savonlinnan kaupungissa, mutta tarkat perhesuhteet kaipaavat varmistusta ja tietoja olen koonnut vain 1700-luvulta.

Säämingin Huttusten kantaisä on siten Juho 1676-1735, jonka perillisiä on asunut Moinsalmella nykypäivään asti. Tällä hetkellä Juholle on tiedossani 2.228 jälkeläistä. Kaikki apu edellä mainitun tiedon tarkistuksiin ja lisäyksiin on tervetullutta. Yhteystietoni ovat sukuseuran sivuilla.

Jyväskylä 15.10.2007 Kari Hokkanen

Kerimäki ja Kesälahti

Petter Huttusen ja Beata Karvisen lapset syntyivät Kerimäen (Enonkoski) Hanhijärvellä 1700-luvun alussa, mutta perhe muutti Rantasalmen Osikonmäkeen jo 1720-luvulla ja vanhimman pojan Heikin perhe Rantasalmen Ahvensaloon 1730-luvulla (katso Sääminki ja Rantasalmi).

Huttusia on myöhemmin muuttanut Kerimäelle ja tässä eräitä heistä:

Säämingin Moinsalmen Huttuset ovat hakeneet kymmeniä puolisoita Kerimäeltä ja tyttäriä on muuttanut sinne avioon. Tässä on syytä muistaa, että Kerimäki oli laaja pitäjä, josta erosivat Savonranta 1882, Enonkoski 1894 ja Punkaharju vasta vuonna 1922. Kesälahti ja Uukunniemi olivat yhteinen seurakunta vuoteen 1728 saakka ja Villalan kylä on aivan Kerimäen rajalla, joten edellä mainitut Villala, Raikuu, Pihlajaniemi ja Kumpuranta ovat hyvin lähellä toisiaan. Nykyisen Punkaharjun Kauvonniemi, Utrasniemi ja Vaahersalo ovat Moinsalmen naapurikyliä. Kerimäen osalta tutkimus pitäisi ulottaa nykypäivään asti, jolloin Huttusten perhesuhteet varmistuisivat.

Jyväskylä 16.10.2007 Kari Hokkanen

Rantasalmi

Rantasalmen Huttusten kantaisä Petter Huttunen syntyi noin 1666 ja kuoli 18.2.1744 Rantasalmi Osikonmäki. Puoliso Beata Karvinen. Lapset syntyivät Kerimäen Hanhijärvellä ja perhe muuttaa 1720-luvulla Osikonmäkeen (katso myös Sääminki ja Kerimäki). Perheen lapset:

  1. Heikki Pekanp Huttunen syntyi noin 1697 ja kuoli 6.5.1765 Rantasalmi Ahvensalo. Vihitty 1723 Säämingissä Susanna Matint Herrasen 1700-1776 kanssa. Lapset Petter 1724, Matti 1727, Heikki 1729, Lauri 1731, Beata 1735, Juho 1736, Matti 1742 ja Helena 1747.
  2. Paavo Pekanp Huttunen syntyi noin 1699 ja kuoli 20.4.1735 Osikonmäki. Vihitty 1729 Rantasalmella Martta Vänttisen 1710-1771 kanssa. Lapset Petter 1730, Heikki 1731 ja Sofia 1735.
  3. Olli Pekanp Huttunen syntyi noin 1701 ja kuoli 20.4.1735 Osikonmäki samana päivänä kuin veljensä Paavo. Vihitty 1725 Rantasalmella Susanna Pulkkisen 1704-1737 kanssa. Lapset Helena 1726, Petter 1727 ja Margareta 1729, jotka kaikki kuolivat vauvoina.
  4. Margareta Huttunen syntyi noin 1703 ja kuoli 13.2.1745 Osikonmäki. Vihitty 1731 Lauri Hukkasen kanssa.
  5. Petter Pekanp Huttunen syntyi 18.10.1709 Kerimäki Hanhijärvi ja kuoli 1743 Rantasalmi. Vihitty 1737 Rantasalmella Maria Ikäheimosen 1706-1766 kanssa. Lapset Katarina 1738, Juho 1739 ja Maria 1742.
  6. Lauri Pekanp Huttunen syntyi 24.10.1718 Kerimäki Hanhijärvi. Ei löydy myöhemmin.

Näiden perheiden jälkeläisiä on tällä hetkellä tiedossani 443 henkilöä, mutta monin paikoin kaivataan korjauksia ja lisäyksiä. Rantasalmella sijaitseva tila Osikonmäki 3 on suvun hallussa 1810-luvulle saakka eli noin sadan vuoden ajan. Vanhin poika Heikki 1697-1765 asuu perheineen Ahvensalossa Haukiveden pohjoispuolella ja perillisten tutkiminen on vielä kesken.

Rantasalmen syntyneissä on kaksi tapahtumaa, joita en osaa yhdistää tietoihini:
26.10.1706 Asikkala Artellerie Kutsken Erik Huttunen ja Valpuri Kovotar, tytär Anna
12.1.1712 Lammu Matti Huttunen ja Maria Bergitär, poika Lauri

Maria Huttunen syntyi noin 1672 ja kuoli 1707 Osikonmäessä. Vihitty 14.7.1701 Matti Taskisen kanssa. Poika Matti Taskinen 1705-1707. Onko tässä jokin yhteys Osikonmäen Huttusiin?

Jyväskylä 16.10.2007 Kari Hokkanen

Joroinen

Huttusten vanha asuinpaikka on aivan Joroisten luoteiskulmassa ollut Syvänsin kylä, joka kuuluu nykyään Jäppilän kuntaan. 1700-luvulla nimi kirjoitettiin Syväis ja se on Syvänsijärven lounaisrannalla. Pohjoispuolella naapurina oli Pieksämäen msrk, josta moni Huttusten puoliso on kotoisin. Tässä vaiheessa kantaisänä voi pitää Petter Huttusta, joka syntyi noin 1654 ja kuoli 1713.

Häneen voi yhdistää kaikki kolme Syväisten kylällä asunutta Huttusta:

  1. Paavo Huttunen syntyi noin 1698 ja kuoli 4.5.1772 Joroinen Syväis. 1. puoliso Anna Kolehmainen (1702-1748) ja lapset Petter (1724-40), Paavo 1725-73, Staffan 1731-73, Anna 1734-71, Maria 1736-40 ja Regina 1740 sekä 2. puoliso Maria Kinnunen (1712-65) ja lapset Maria 1736-40 ja Kristina 1753-54.
  2. Petter Huttunen syntyi noin 1701 ja kuoli 13.6.1771 Joroinen Kumbuis. 1. pso Helena Pekant Markkanen (1700-42, vihitty 1727 ja lapset Petter 1731-40, Apollonia 1733-49, Kaisa 1735-47 ja Helena 1737 sekä 2. pso Silja Utriainen (1704-49) ja lapset Paavo 1744, Anna 1745 ja Silja 1748 sekä 3. pso Maria Markkanen (synt 1721 ja vihitty 1749) ja lapset Margareta 1750-54 ja Riitta 1753-59. Paavo 1744 ja vaimonsa Riitta Kuronen jatkavat Huttusten sukua Kumbuisissa, joka sijaitsee Pihlas-järven itärannalla (Kaitainen).
  3. Matti Huttunen syntyi noin 1709 ja kuoli 5.10.1740 Joroinen Syväis. Puoliso Ingeborg Levänen (1714-64) ja lapsi Judith 1739-40, joten tämä sukuhaara ei jatku.

Huttusten sukua jatkavat Syväis 4:ssä Paavon 1698 pojat Paavo 1725 ja Staffan 1731:

Vuonna 1839 Syväisistä muuttaa yksi perhe (Paavo Juhonp Huttunen 1803 ja vaimo Venla Pekant Huttunen 1808) Suonenjoelle (Rajalanniemi 3). Kaikkien edellä olevien sukuhaarojen tutkiminen on vielä kesken, joten Joroisten Huttusiin kuuluvat voivat ottaa yhteyttä, jolloin saadaan tiedot nykypäivään asti.

Jyväskylä 24.10.2007 Kari Hokkanen